lauantai 4. helmikuuta 2012

Runoilijan paakkelssit

On ollut vähän harkinnassa, että tuottaisin Runebergin torttuja huomista runoilijan päivää ajatellen. Luovuin sitten kuitenkin ajatuksesta, sillä vaikka tortut hyviä ovatkin, ei niitä enempäänsä tule syötyä. Eikä viitsi ihan kahta torttua alkaa väsäämään. Junaradan länsipuolelta tuli kyllä tilaus, joten olisin voinut tehdä perätikin neljä torttua! Mutta ei.


Vääntelin sen sijaan paakkelssit Runebergin hengessä eli hyvin vähän sinnepäin. Oikeissa tortuissa on jossain muodossa sekä mantelia että vadelmaa ja ne otin mukaan omiin leivoksiini. Lisäksi laitoin rahkaa, sillä olen Hyvä Vaimo ja haluan joskus hemmotella Armastustani (ja hänen toiveleivonnaisensa aina ja iäti on rahkapiirakka).

Tein paistovaiheessa hyvin tieteellisen ja tarkoin kontrolloidun testin: Miten asetellaan vadelmat leivoksiin vai asetellaanko ollenkaan?
Testin lopputulos on hyvin selkeä: Ei kolmea vattua yhteen leivokseen. Tuskin yhtäkään kannattaa laittaa. Minun esteettinen silmäni nautti vatuttomista versioista ja pistelin sulatetut vatut suuhuni leivoksen ohessa. Pitääköhän syödä silmät kiinni nuo, joissa on vattuja?

Kiva pohjaohje löytyi täältä. Muutin sokerin fariinisokeriksi.

PIENET RAHKALEIVOKSET (12 kpl)

2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl mantelijauhetta
2 rkl fariinisokeria
80 g margariinia
2 rkl kylmää vettä

Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe ja fariinisokeri hyvin keskenään. Lisää kuutioitu margariini ja murustele taikina tasaiseksi muruksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Nosta kelmuun kääritty taikinapallo kylmään noin puoleksi tunniksi. Tee taikinasta pötkö ja jaa se kahteentoista osaan. Painele taikinapalat joko muffinipellin koloihin ja reunoille (tulee aika matalat) tai matalampikoloisen leivospellin koloihin.

Lisää jokaisen taikinapohjan päälle
n. 1/2 tl paistonkestävää vadelma- tai mansikkamarmeladia

Tee rahkaseos sekoittamalla keskenään
1 prk maitorahkaa
1/2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna

Jaa rahkaseos taikinapohjien päälle. Jokaiseen riittää noin ruokalusikallinen täytettä. Lisää päälle vadelmia, jos haluat. Voit myös laittaa vadelmat tarjolle vasta kun tarjoilet leivokset.

Paista leivoksia 225 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes rahkatäyte on hyytynyt.

6 kommenttia:

  1. Hyvännäkösiä! Mutta miten ihmeessä meidän postilaatikko on ihan tyhjä?

    VastaaPoista
  2. Tilasit niitä Ruuneperin torttuja. Nämä ei vastannu tilausta, en tohtinu toimittaa :) Oisit kuitenni reklamoinut!

    VastaaPoista
  3. Erityisesti kiinnitin huomiota viimeisessä kuvassa taiteellisesti asetettuihin vadelmiin! Mutta sitähän sinä olet, taiteellinen. Ja sen takia olet mm. hyvä pesemään ikkunoita ;)

    Outi

    VastaaPoista
  4. No tässä olis kyllä minunkin suunmukaiset ruuneberit! Jotenkin se kuivakeksimurutorttu ei ole oikein innostanut leipomaan, vaikka pienenä määränä hyvää onkin. (Pointsit HyväVaimoilusta! Armastusta on lykästänyt!)

    VastaaPoista
  5. Outi, huomasit stailauksen :)) Onneksi näillä pakkasilla ei tartte päästää taiteellisuuttaan esille ikkunanpesussa!

    Ahmija: HyväVaimoilu piristää mieltä - molemmilta!

    Kiitos Piparipulla!

    VastaaPoista