torstai 8. huhtikuuta 2021

Torstain tonnikala-perunapiirakka

Hiihtolomaviikolla tuli mieleen tehdä viikonpäiväleivonnaisia. Julkaisen viikoittain yhden viikonpäiväleivonnaisen - jospa leivontainnostus tarttuisi!


Torstai eli TO.

TO niinkuin tomaatti, tonnikala, to... Ja siinäpä olikin kaikki to-alkuiset, joita keksin. Tomaattipiirakan ohjeen olen tuutannut tänne viime vuonna (olikin hyvä tomaattipiiras se!), joten ehkäpä jotain tonnikalaisaa nyt. Löysin netistä mukavalta vaikuttavan ohjeen, josta tuli yhtäkkiä pikkuisen mieleen Nizzan salaatti. Tästä innostuneena virittelin ohjetta hiukan ja marinoin täytteeseen tulevia perunanpaloja muistellen blogiinkin kirjattua salaattia, jotta niihin tulisi vähän makua. Toimi! Suosittelen keittämään joskus hiukan enemmän perunoita (kuorineen), ja leipomaan sitten tätä piirasta.

Tämä herkullinen piiras on ruokaisa ja sopii mainiosti vaikkapa lounaaksi tai piknikevääksi.



TONNIKALA-PERUNAPIIRAS

1 pkt valmista pakastetaikinaa (esim. jokin ruispohjainen toimii perunan ja tonnikalan kanssa hyvin)

(tai aiemmin mainitusta linkistä löytyvä pohja)


Täyte:

1 purjosipuli

1 prk tonnikalaa öljyssä

2 keitettyä perunaa

3 kananmunaa

2,5 dl ruokakermaa

1 dl parmesaanijuustoraastetta

ripaus suolaa

muutama oliivi ja kirsikkatomaatti


Perunoiden marinadi:

1 tl karkeaa Dijon-sinappia

1 tl hunajaa

3 rkl oliiviöljyä

1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna

2 tl sitruunamehua

ripaus suolaa ja mustapippuria


Aloita sulattamalla pakastetaikina. Ohut taikinalevy sulaa huoneenlämmössä yllättävän nopeasti.

Kuori keitetyt perunat ja kuutioi ne. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää perunakuutioiden joukkoon. Sekoita varovasti, ja jätä marinoitumaan.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele piirakkavuoka, tai vuoraa nelikulmainen uuni-/kakkuvuoka leivinpaperilla. Halkaise ja huuhtele purjo, ja leikkaa puolikkaat suikaleiksi. Kuumenna pannulla tonnikalapurkista valutettua öljyä ja kuullota sipuleita hetken aikaa, kunnes ne pehmenevät. Nosta jäähtymään.

Sekoita ruokakerma ja kananmunat, lisää joukkoon raastettu parmesaanijuusto ja ripaus suolaa.

Kauli piirakkataikina vuokaan sopivaksi, myös reunoja pitää olla. Pistele taikinapohjaan haarukalla reikiä ja esipaista pohjaa 10-12 minuuttia. Minä käytän esipaistovaiheessa pohjan päällä aina keraamisia paistokuulia. Laitan leivinpaperin taikinan päälle ja sen päälle paistokuulat. Ne pitävät pohjan tasaisena ja reunat muodossaan. Kuivat herneet toimivat yhtä hyvin. Jos pohjaa ei esipaista, se vettyy ja muhjaantuu täytteen alla.

Levitä esipaistetun pohjan päälle purjosipulit ja tonnikala. Kaada varovasti päälle ruokakermaseos. Nostele vuokaan marinoidut perunapalat, oliivit ja tomaatit. Nosta piiras uuniin paistumaan. Paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia, riippuen täytteen paksuudesta. Laakeampi piirakka, jossa on ohuemmalti täytettä, vaatii vähemmän paistoaikaa. 

* * *

Viikonpäiväleivonnaiset: 

Maanantain mantelikakku

Tiistain tiikerikakku

Keskiviikon kesäkurpitsagalette

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti