sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Bageleita brunssilla


Jos herää klo 10.38 ja on aikeissa tehdä bageleita alusta alkaen, ei aamiaista ole odotettavissa ennen kello yhtä. Siinä vaiheessa ei voi enää puhua aamupalasta, joten syötiin sitten brunssia. Jossain vaiheessa kahdentoista jälkeen pelkäsin, että tulee brunssin sijasta bräivällinen, kun homma kesti ja kesti. Lopulta, kello 13.00, pääsimme nauttimaan herkulliset bagelit. Kyytipoikana oli teetä ja karpalomehua.
Toiseen bageliin tuli täytteeksi ruohosipulituorejuustoa, kylmäsavustettua lohta ja punasipulia sekä salaattia, toiseen ruohosipulituorejuustoa, routapaistia, tomaattia ja salaattia. Molemmat täytteet olivat erittäin hyviä, mutta tässä yhteydessä ehkä kylmäsavulohi vei voiton.

Bageleiden tekemistä olen kaavaillut jo pitkään, mutta jotenkin se on tuntunut niin vaivalloiselta, kun pitää kohottaa, keittää ja paistaa. Ei ollut hankalaa, pitkäkestoista vain :)  Lopputulos oli odottamisen arvoinen eli bageleista tuli oikein hyviä. Ne olisi voinut ennen täyttämistä vielä paahtaa, kuten ohjasi Hesarin bagel-resepti. Hesarin sivuilta sainkin innostuksen näihin ja noudatin reseptiä tarkasti. Puolitin määrät ja tein 8 rinkulaa.

BAGELIT (8 kpl)

2,5 dl vettä
1/2 pkt (25g) hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1,5 rkl öljyä
6 dl vehnäjauhoja
 
Keittämiseen: vettä, 3 rkl siirappia, 3 rkl suola

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy ja jauhot koko ajan sekoittaen. Taikinasta tulee pehmeää. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahdeksaan palaan ja pyöritä ne palloiksi. Tarvitset tässä vaiheessa vähän vehnäjauhoja, sillä taikina on melko tarttuvaista. Tee keskelle sormin pyörittämällä reikä. 

Kiehauta vesi ja siirappi kattilassa, mausta suolalla. Pane rinkelit kiehuvaan veteen ja keitä niitä 1–2 minuuttia molemmilta puolilta. Nosta bagelit pellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä. 

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ohjeesta! Olen USAn reissuilta melkein eniten kaivannut kunnollisia bageleita, ei täällä ole koskaan osunut edes kelvollisia kohdalle. Ensi viikonloppuna kokeilen, hyvä kun vinkkasit, että hommassa menee aikaa:)

    VastaaPoista
  2. Namin näköisiä bageleita. Aina välillä kotona olen suunnitellut croissantien tai muun "aamupullan" tekoa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Yksi leipomoiden maassa asumisen iloja onkin se, että joku muu herää väsäämän tuoreen viikonloppuherkun.

    Miten polvipotilas jakselee?

    VastaaPoista
  3. Vassokuu, Campasimpukka! Fiksu tekee bagelit jo edellisenä iltana ja nauttii sitten seuraavana aamuna rauhaisasta tunnelmasta bageleita paahtaen ja mutustellen. Minä tein bagelit tänäänkin aamiaiseksi ja jo tuntui maanantaiaamu aivan erilaiselta kuin ikinä!

    Luimupupu, aamupulla silloin tällöin on poikaa. Kerran tein kivoja mustikkamöykkyjä (oli niillä joku viksumpikin nimi), joita nautittiin kermajuuston kera. Herkullisia! Ohje vain pitäisi löytää vielä jostain reseptikätköstä, niin voisi tehdä niitä uudelleen. Ja kiitos kysymästä, polvipotilas voi koko ajan paremmin: esitteli jo ensiaskelia uudella polvella. Kepakot tosin olivat kaverina, mutta todistettavasti jalka astui lattialle useita kertoja. Särkylääke hälle vielä maistuu...

    VastaaPoista
  4. Katohan, vesirinkeleitä oot paistellu!

    VastaaPoista
  5. Vesirinkeleitäpä juurikin! Keitellyt ja paistellut :)

    VastaaPoista
  6. Tulin uudelleen tänne katsomaan kuinka se menikään, huomenaamuna olisi tarkoitus kokeilla bageleitten valmistamista:)

    VastaaPoista