sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Eläkeribsit ja bbq-kastike

Kotiharmilla ja Armastuksella on vielä kotvanen matkaa eläkeikään, mutta Anoppirakas esitteli uunituoretta eläkeläiskorttiansa kutsuvierasjoukolle grillibileissä. Helle helli, mielet olivat iloiset ja väki sai vatsansa täyteen kesäruokaa! Sääskillekin riitti riemua ja piikitettävää pitkälle iltaan.

Me ajattelimme kerrankin asettautua trendien vietäväksi ja ostimme kilokaupalla ribsejä grillattavaksi. Makkarakaupan sedältä saimme hyvät valmistusohjeet: keitä ja grillaa. Armastus keitteli ribsien kiehuessa kasaan Pastanjauhajien ohjeistaman bbq-soosin, joka olikin koko konkkaronkan mielestä oivallinen valinta ribsejä maustamaan. Minä vain seurasin sivusta ribsien maustamista ja valmistusta, mutta yritän tässä kuvailla prosessia parhaan kykyni mukaan:

- osta ribsejä (se on kapoinen luullinen pätkä possua, sijainti kuulemma jotenkin ulkofileen alapuolella selkärangan vieressä, mikäli lihamestarin selvityksen oikein muistan), meillä oli 7 kg ribsejä parillekymmenelle hengelle
- laita vettä kiehumaan isoon kattilaan ja mausta se suolalla, kokonaisilla musta- ja viherpippureilla, soijalla sekä laakerinlehdillä
- nosta ribsit kiehuvaan veteen (ne voi puolittaa, jos tuntuu että paremmin sitten mahtuvat) ja anna kiehua hiljalleen n. 1,5 tuntia

- valmista sillä aikaa grillauskastike, jos haluat itse tehtyä

BBQ-KASTIKE (jota meillä oli kolminkertainen määrä tästä Pastanjauhajien ohjeesta)

2-3 kynttä valkosipulia hienonnettuna
1/2 tl chili-jauhetta
1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa
1,6 dl (2/3 cups) ketsuppia
0,8 dl (1/3 cups) kolajuomaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl siideriviinietikkaa (meillä valkoista balsamicoa)
1/4 tl mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää valkosipuli, chili ja jeera. Kuullota niitä puolisen minuuttia ja lisää sitten loput ainekset. Sekoita ja hauduta miedolla lämmöllä viisi minuuttia.

- kun ribsit ovat kiehuneet aikansa, nostele ne pois keitinvedestä ja sivele bbq-soosia pintaan
- grillaa ribsejä molemmilta puolilta niin että saat niihin väriä, sivele grillatessa myös soosia ribseille

Meidän ribsimme olivat suussa sulavan meheviä, herkullisia ja... no, taivaallisia! Nyt kun ribsineitsyys on menetetty hyvissä tunnelmissa, voimme tehdä niitä uudelleenkin. Rohkenemme kokeilla myös jotain toisenlaista soosiakin :)

Ribsien, makkaran ja kesäkurpitsasiivujen lisäksi söimme myös
- herra Lohivastaavan savustamaa lohta (sairaan hyvää!)

- rouva Tahnavastaavan surraamaa artisokkatahnaa ja tapenadea rouva Leipävastaavan pyöräyttämien patonkien kera
- salaattia ja cole slaw'ta (ohje myöhemmin)
- terva-sinappisilakoita (ohje ehkä myöhemmin, tuotekehittelyn jälkeen)
- marinoituja munakoisoja.

Suloista ähkyä kasvatimme kunnon jälkiruoka-arsenaalilla:
Lättyjä

...raparperi-britakakkua ja gluteenitonta kääretorttua

...ja tadaa! ...suklaasuihkulähteessä dipattuja mansikoita ja banaanisiivuja :)

Eläkeläinen nautti olostansa ja tepasteli tyytyväisen näköisenä vieraidensa keskellä uutukaisissa töppösissään ja tossuissaan :)

7 kommenttia:

  1. Oi että, teillä on ollut ihanan herkulliset juhlat! Ja eilen oli niin ihana sää, kerrankin :) Mulla on vielä ribsineitsyys tallessa, pitäis kokeilla vaikka juhannuksena, jos on säitä grillata (tai ainahan on hyvä sää grillata vai miten se nyt meni...)

    VastaaPoista
  2. Jo on herkku poikineen! Nam! Tuoreelle eläkeläiselle terveisiä ja nautinnollisia eläkepäiviä :)

    Outi

    VastaaPoista
  3. N-A-M!
    Suklaaputouskin, täydelliset juhlat!

    VastaaPoista
  4. Heidi: Kirjoita juhannuksen kauppalistalle ribsit! Ja tilaa samanlainen sää kuin eilen oli!

    Campasimpukka: Minä katoin aamulla näitä kuvia, enkä tarvinnut enää aamupalaa :)

    Outi, minäpä kerron eläkeläiselle terkut. Meinasin sulle eilen tekstailla ja ylistää possua, mutten pystynyt, kun piti kieriskellä pihalla viltillä täyden mahan kanssa. En päässyt luurin äärelle.

    Hannele, ei juhlia ilman suklaalähdettä :) Espanjamansikatkin olivat melkein kuin oikeita, joten lähellä paratiisia oltiin :)

    VastaaPoista
  5. Nappasin tuon ribsien ohjeen ja ajattelin huomenna testata pääsenkö yhtä huippuun lopputulokseen :) niin ja tietysti tahnat myös joutuu testaukseen.

    T. Merja

    VastaaPoista
  6. Takuulla tulee hyvää! Varokaa, ettette nielaise kieliänne :) Hauskaa juhannusta Merja ja kumppanit!

    VastaaPoista