keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Hirviä

Pakasteesta löytyi vielä hirvenlihaköntti, josta tehtiin päivänä muutamana routapaistia. Tästä ihmeen ihanasta liharuuasta olen kuullut moneen kertaan parilta työkaverilta (porosta olivat tehneet), ja Pastanjauhajatkin ovat siitä raportoineet. Sieltä olevalla ohjeella on meilläkin routapaistia aina (siis ehkä kolme kertaa) tehty ja joka kerta ihmettelen, miten hyvää se onkaan. Suolan määrää olen rukannut, koska paistipalamme ovat olleet noin puolitoistakiloisia (amatöörin arvio) ja alkuperäisohje on suuremmalle paistille. Olen myös lisännyt mausteliemeen tuoretta timjamia.

ROUTAPAISTI HIRVENLIHASTA

1 jäinen hirvipaisti suoraan pakasteesta

Marinointiliemi (paiston jälkeen):

2 l vettä
2 dl soijakastiketta
2 dl sokeria
1,5 dl karkeaa merisuolaa
1 rkl rosmariinia
10 mustapippuria
10 katajanmarjaa
5 laakerinlehteä
timjaminoksia (tai 1 rkl kuivattua timjamia)

Laita jäinen paisti uuniritilälle ja nosta se uuniin. Laita uuni päälle, ihan himpun verran alle 100 astetta on sopiva lämpö. Laita uuniin ritilän alapuolelle myös joku uuninkestävä astia, johon paistista valuva neste (jota tulee tosi vähän) valuu. Vältyt uunin siivoukselta... Paista lihaa 8-10 tuntia. Jossain välissä, kun paisti alkaa olla sulanut, kannattaa työntää siihen paistolämpömittari. Digitaalinen versio on mainio - se nimittäin piippaa, kun haluttu sisälämpötila on saavutettu. Meillä on tähdätty 67 - 68 asteeseen, ja liha on vielä punertavaa ja oikein mehevää.

Kun olet saanut paistin uuniin, laita kaikki marinadiaineet kattilaan ja kiehauta ne. Sekoittele, jotta sokeri ja suola liukenevat kunnolla. Marinadin pitää ehtiä jäähtyä ennen kuin paistettu paisti laitetaan siihen.

Kun mittarilukemat ovat mieluisat (65 - 70 astetta), ota liha uunista ja nosta se liemeen. Asemoi liha niin, että se peittyy marinadiin kokonaan. Anna lihan maustua 6-12 tuntia (kuudessakin tunnissa pienempi paisti ehtii saada suolaa ja makuja).

Sitten vain ohutta siivua paistista ja kohti lautasta!
Liha sopii erinomaisen hyvin myös leivän päälle laitettavaksi. Voittaa hookoot ja snellmannit satanolla!

2 kommenttia:

  1. Parasta routapaistissa on se, että sen voi aloittaa ilman sitä tavanomaita otsaanlyöntiä, ai niin olis pitänyt ottaa sulamaan EILEN! No, kääntöpuoli on tietty se, ettei routapaisti ole ruoka sille hetkelle, kun nälkä on jo megalomaaninen.

    VastaaPoista
  2. No joo, ja lopputulos on se, että otti sen paistin sulamaan tai ei, niin syömään päästään vasta vuorokauden päästä :)

    VastaaPoista