tiistai 20. joulukuuta 2011

Caesarsalaatti



Kinkkukauden alla ja lihaisan viikonlopun jälkeen salaattihammasta kolotti melkoisella voimalla. Että maistuikin hyvälle!

Salaatti koostui
- friseesalaatista ja romainesalaatista
- pannulla oliiviöljytilkassa paahdetuista leipäkuutioista
- parmesaanilastuista
- salaatinkastikkeesta

Jostain syystä en ole aikaisemmin tullut tehneeksi caesariin kastiketta itse, muttanyt  tein. Tuli tosi hyvä. Ohje on peräisin Lupa nauttia -kirjasta. Vähensin sitruunamehun määrää ihan hitusen ja lisäsin joukkoon hunajaa, koska vaativa makuni tuntui kaipaavan kirpakkuuden taittajaa. Ohjeen mukaan tehtynä soosia tulee runsaasti, mutta säilynee kai tuo jonkun päivän jääkaapissa.

CAESARSALAATIN KASTIKE

1 hienonnettu valkosipulin kynsi
1/4 dl anjoviksia
vajaa 1 dl sitruunamehua
1/4 dl dijonsinappia
1/4 dl Worcestershirekastiketta
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 l majoneesia
1,5 dl parmesaaniraastetta

Sekoita valkosipuli, anjovikset, sitruunamehu, dijonsinappi, hunaja ja Worcestershirekastike esim. sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon majoneesi ja juustoraaste.

---

P.S.: Annoin päivänä muutamana kotona sairaslomailevalle siipalle tehtävän: "Merkkaa keittokirjoista sellaisia ruokia, joita haluaisit tässä taloudessa tehtävän." Kuten kuvasta näkyy, tehtävä on lähtenyt käyntiin hyvin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti