maanantai 28. toukokuuta 2012

Possua riekaleina, osa 2

Joitain ohjeita on syytä kehitellä ja viritellä. Riekalepossu oli hyvää, mutta siinäkin oli parantelemista. Viikonloppuna muhittelimme taas edullista porsaanlihaa, nyt hitusen edellisestä muunnellusti ja pidempään, ilman glaseerausta. Tuli taivaallista!

Minä olisin halunnut kääriä lihaa riisipaperin syleilyyn tähän tapaan, mutta lähikaupassamme ei riisipaperia ollut, eikä ollut aikaa ja haluja lähteä haskelemaan niitä muualta. Niin sitten päädyimme taas leipiin, kuten viime kerrallakin. Ei tokikaan huono ratkaisu :) Kyllä sitä riisipaperiakin vielä löytyy, ja sitten rullaati rullaa!


RIKKIREVITTY POSSU (jotenkin tähän tapaan...)

n. 1 kg possunlihaa (meillä jotain uunilihan nimellä ollutta)
1,5 dl soijakastiketta
n. 2 rkl tuoretta inkivääriä silputtuna
4 valkosipulinkynttä
3 rkl ruokokidesokeria
2 pientä chiliä
mustapippuria

Silppua inkiväärin palanen, valkosipulinkynnet ja chilit. Sekoita marinadin ainekset. Kaada marinadi kulhoon lihan päälle ja anna lilliä siinä ainakin tunnin ajan. Nosta liha uunivuokaan ja kaada puolet liemestä päälle. Paista lihaa 150 asteessa viitisen tuntia tai kunnes liha alkaa olla haarukalla murenevaista. Lisää paistamisen puolivälissä loppu liemi. Lihaa voi välillä myös valella liemellä, jos alkaa näyttää siltä, että se kuivahtaa päältä.

Riivi liha kahden haarukan avulla ja lusikoi lihakasan päälle vielä haluamasi määrä paistolientä, niin saat lisää mehevyyttä.
 Sämpylät tein vedestä, hiivasta, suolaripauksesta, durumvehnäjauhosta, spelttijauhosta ja vehnäjauhosta...
...ja sitten lämpimät sämpylät täytettiin. Eipä vähän hyvää!

6 kommenttia:

  1. No mutta kyllä noin komiat sämpylät aina riisipaperin voittaa! (paitsi, että on se riisipaprukäärylekin herkkua...)

    VastaaPoista
  2. Komiat joo... Laiskana emäntänä taputtelin taikinan levyksi ja leikkasin siitä tommosia paloja. Jo oli nopiaa ja kätevää!

    VastaaPoista
  3. Kokeile seuraavaksi 1kg kasleria. 1h/100g @ 125C°. Mausteineen käärittynä/suojattuna parilla leivinpaperilla ja päällimmäisenä pari foliokerrosta. Paistin päälle voi laittaa suolaa, mausteita, pekonia jne. Tämän jälkeen liha hajoaa palasiksi jonka jälkeen kaadetaan hieman paistirasvaa lihojen päälle ja loppumaustaminen. Syötävä osuus kannattaa käyttää vielä hieman n. 220C° uunissa, niin rapenevat päältä ja ovat meheviä sisältä. Sitten esimerkiksi hampparin väliin tai pastaan tms. Hyvää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laitetaanpa tämäkin versio muistiin! Meillä on tehty nyhtöpossusta lukuisia versioita, tällaista leivinpaperi-folio-suojattua ei varmaan koskaan.

      Poista
  4. Kiitos reseptistä. Pidin possua 5h uunissa ja vasta pääsin maistamaan, parempaa possua en ole ennen syönyt. huhuh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anonyymi! Mukava, että resepti oli sinunkin mielestäsi toimiva. On se hyvää!

      Poista