sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ensitreffit mustajuuren kanssa

Kotimaiset kasvikset -sivusto kertoo muun muassa sen, että mustajuuri on sukua voikukalle ja maultaan parsan kaltainen. Minulle tämä kaikki oli ihan uutta, sillä en tähän päivään mennessä ollut mustajuurta maistanut, eikä sitä ole tainnut kaupassakaan silmiin sattua. En muista ravintoloiden ruokalistoillakaan törmänneeni mustajuurikeittoon - tai sitten sen ohi on aina kiilannut joku mielestäni mahtavampi herkku.


Vaan nyt on mustat juurikkaat tavattu, käsitelty ja maistettu. Tein sosekeittoa. Uusintatreffejä toivotaan, oli nimittäin harvinaisen maukasta sosekeittoa! Maku oli pehmeän aromaattinen ja miellyttävä, todellakin jollain lailla valkoiseen parsaan viittaava.

Katsastelin netissä erilaisia mustajuurikeiton ohjeita, eivätkä ne lopulta olleet kovinkaan erilaisia. Osassa oli käytetty purjosipulin valkoiset osat, osaan salottisipulia, osaan tavallista sipulia. Minä valitsin salottisipulin, kun ajattelin että normisipuli olisi liian hyökkäävä ja saattaisi peittää mustajuuren maun alleen. Purjosipulinpätkä oli jääkaapissa niin hyvin piilossa, ettei sitä keitontekovaiheessa löytynyt. Siinäpä olisi ollut päivän kiperin paikka - valita salotin ja purjon välillä...huh, onneksi en joutunut valintatilanteeseen.


MUSTAJUURIKEITTO (kahdelle pääruuaksi)

n. 350 g mustajuuria
2 pientä perunaa
1 pieni salottisipuli
n. 5 dl vettä
kasvisliemikuutio
1 dl kuohukermaa
1 tl sitruunamehua
suolaa, valkopippuria
tilkka öljyä

Kuori mustajuuret perunankuorimaveitsellä juoksevan veden alla. Laita kuoritut juuret kylmään veteen, johon on puristettu sitruunamehua. Näin estetään mustajuurien tummuminen. Kuori perunat ja paloittele ne noin peukalonpään kokoisiksi kuutoiksi. Kuori ja silppua salottisipuli.

Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja heitä sipuli- ja perunakuutiot kuullottumaan hetkeksi. Paloittele mustajuuret noin perunakuutoiden kokoisiksi tai vähän suuremmiksi ja laita kattilaan. Kaada perään vettä, n. 5 dl tai sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää kasvisliemikuutio. Keitä, kunnes perunakuutiot ja mustajuuret ovat kypsiä. Soseuta keitto ja lisää kerma. Voit vielä surauttaa keittoa sauvasekoittimella, niin saat kuohkean keiton. Kuumenna keitto ja mausta sitruunamehulla, ripauksella valkopippuria ja tarvittaessa suolalla.

7 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti mustajuuresta, muhennettuna, keittona ja tankoina uunissa laitettuna. Juurten käsittelyyn menee joskus hermo jos sattuu saamaan kuorittaessa paljon valkoista nestettä ulosyöntäviä yksilöitä. Neste tahmaa kädet, lavuaarin ja veitsen.

    VastaaPoista
  2. Luimupupu: Minä aion kyllä tarttua mustajuureen vastakin, ja pitää sitten kokeilla muhentaa ja paistaa eli tehdä muutakin kuin keittoa. Nyt ei ollut tuota mainitsemaasi tahmausongelmaa, ihan vain jossain kohtaa tunsin jotain mähmää :)

    VastaaPoista
  3. Minulla olisi kanssa ekaa kertaa mustajuurta kaapissa odottamassa, että sille tehtäisiin jotain. Taidankin tehdä tällaista keittoa!

    VastaaPoista
  4. Salottisipuli oli varmasti paras vaihtoehto. Mustajuuri on ihan mahtavaa. Omat versioni ovat rajoittuneet lähinnä keittoon ja gratiiniin. Molemmissa se on ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Ankerias V, tee soppa! Mun on hyvä suositella sitä, koska en ole muuta mustajuuriruokaa tehnyt :)

    Jonna: Gratiinia pitää kokeilla seuraavaksi!

    VastaaPoista
  6. Meillä kasvoi viime kesänä ekka keraa mustajuurta tarhassa, mutta porkkanoiden valtaisat naatit veivät juurilta liikaa valoa ja voimaa. Jätin muutaman mustajuuren talveksi maahan, niinkin voi kuulema tehdä. Kunhan lumi sulaa, katsotaan onko siellä mitään.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on Hannele jännät paikat, kun lähet tonkimaan kasvimaata... Peukut pystyyn, että juurakoita löytyy!

    VastaaPoista