maanantai 16. huhtikuuta 2012

Lindströmin pihvit ja lyttypotut

Jauheliha taipuu moneksi. Yksi parhaimpia jauheliharuokia ovat Lindströmin pihvit, joita tulee tehtyä aivan iian harvoin. Meheville Lindströmin pihveille on olemassa monen monituisia ohjeita. Joissain niistä käytetään säilykepunajuurta, joissain tuoretta/keitettyä punajuurta. Useimmissa ohjeissa käytetään keitettyä perunaa, mutta kapriksista haetaan makua vain joissain ohjeissa. Minun pihveihini pääsi kookas ja komea tuore punajuuri jääkaapista ja kapriksiakin käytin.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tuli mieleen kysymys, että mistähän nämäkin pihvit ovat saanut nimensä. Se on kuulemma alkujaan ruotsalainen ruokalaji, ja toisen tarinan mukaan ruokakaupan pitäjä Lindström olisi luonut sen, toisen tarinan mukaan suomalainen luutnantti Lindström olisi keksinyt yhdistää punajuurta jauhelihataikinaan. Oli miten oli, oivallus oli hyvä.

Ai niin, ohje - Kotiharmi teki näin:

LINDSTRÖMIN PIHVIT

1 iso punajuuri
2 pientä perunaa
1 sipuli
1/2 tl tuoretta rosmariinia silputtuna
1 tl meiramia
450 g naudan jauhelihaa (luomu)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 tl suolaa
4 tl kapriksia
1 kananmuna

Pese punajuuri hyvin ja halkaise se (jos punajuurta alkaa keittämään kokonaisena, menee ikä ja terveys). Keitä puolikkaita kunnes ne ovat puolikypsiä. Pese myös perunat ja keitä ne kypsiksi. Perunaa ja punajuurta saa olla suunnilleen saman verran. Jäähdytä juurekset. Kuori punajuurenpuolikkaat ja raasta ne. Kuori perunat ja soseuta ne esim. haarukalla. Kuori ja silppua sipuli juuresten keittämisen aikana ja paista silppua pienessä öljymäärässä lempeällä lämmöllä, kunnes se on pehmeää. Anna jäähtyä. Sekoita kaikki taikinan ainekset hyvin sekaisin, muotoile pihveiksi ja paista joko uunissa tai pannulla kypsiksi.

Lindströmin pihvien kanssa nautimme ihan mahtavan hyviä lyttypottuja, joiden reseptiin törmäsin Suolaa ja hunajaa -blogissa. Tässä vielä resepti, sillä haluan patistaa lukijoita tekemään näitä:
Kamala, pikaisesti liesituulettimen lampun alla otettu kuva ei anna oikeutta tälle maukkaalle lisukkeelle.

LYTTYPOTUT

n. 600 g pieniä perunoita
2 valkosipulin kynttä murskattuna
kourallinen timjamin oksia ja rosmariinin lehtiä hienonnettuna
1 tl dijonsinappia
puolikkaan sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä (+ vähän lisää päälle valutteluun)
suolaa
mustapippuria

Keitä perunat kuorineen melkein kypsiksi (15-20 minuuttia). Sekoita sillä välin muut aineet morttelissa tai sauvasekoittimella. Nostele perunat uunivuokaan, valuta päälle oliiviöljyä, pyörittele perunoita öljyssä. Riko kaikkien perunoiden pinta perunanuijalla tai haarukalla. Jaa maustekastike perunoiden päälle. Rouhi päälle reilusti suolaa ja pippuria, ja lorauta pinnalle vielä oliiviöljyä.

Paista perunoita 200 asteessa puolisen tuntia.

4 kommenttia:

  1. Nyt tuli nälkä! Pakko tehdä ehkä näitä (lindströmeitä ja lyttyperunoita) mahdollisimman pian, ja ehkä jotain fetakastiketta vielä kylkeen (vaikka varmasti tosi maukkaita ovat ilmankin!).

    Tein muuten viikonloppuna niitä sun vuohenjuustomoussejuttuja sieltä chilibileistä, namnam!!

    VastaaPoista
  2. Mekin tehtiin Suolaa ja pippuria-blogin innostamina lyttypottuja pitkästä aikaa, olivatpa hyviä marsalakastikkeisen kanan kanssa!

    VastaaPoista
  3. Heidi, huomaathan että Campasimpukka vahvista lyttypottujen lumon! Minähän se en ollut ennen niitä tehnytkään, mutta Campa on lyttypottukonkari :)

    VastaaPoista
  4. Sittenhän niiden täytyy olla erinomaisia! :)

    VastaaPoista