lauantai 13. elokuuta 2011

Kesäkurpitsa lasagneksi

Mrs. Pienviljelijä antoi meille kesäkurpitsan - kiitos!!!! Olikin komia yksilö ja täyttä luomua. Moisesta jötkäleestä saa kyllä useampiakin ruokia, joten ei muuta kuin google laulamaan ja etsimään käyttötarkoituksia. Hesarin sivuilta löysin kesäkurpitsalasagnen ohjeen, jota päätin kokkeilla. Meillä lohta oli enemmän kuin Hesarin ohjeessa, mutta sinihomejuustoa ei lainkaan. Laitoimme sen sijaan raejuustoa. Googlaillessa vastaan tuli kesäkurpitsalasagneohjeita myös broiskulla tehtynä, ja niissä taisi kaikissa olla ohjeena itkettää kurpitsaviipaleita. Hesarin ohjeessa tätä ei mainittu, enkä sitä tehnyt. Olis niistä ehkä saanut vähän nestettä irroteltua sillä keinoin. Nyt se kaikki neste lillui vuoassa ja lasagne oli hitusen keiton kaltainen :) Meillä ei kertakaikkiaan ollut aikaa ootella, että ruoka olisi uunista oton jälkeen vähän ässettynyt. Oli nimittäin hoppu kannustamaan AC Oulua! Hotkaistiin lasagnekeitto ja todettiin se todella hyvänmakuiseksi.

Toimimme näin:

KESÄKURPITSALASAGNE

kesäkurpitsaa (kuvan kurpitsasta meni reilu puolet)
3 rkl vehnäjauhoja
2 keskikokoista sipulia pilkottuna
1 keltainen paprika pilkottuna
1 rkl öljyä
500 g lohta
1 tl sitruunapippuria
1,5 tl suolaa
2 tl tilliä
5 dl maitoa
3/4 dl vehnäjauhoja
1 prk raejuustoa
2 dl juustoraastetta

Leikkaa kesäkurpitsa juustohöylällä (tai jollain leikkurilla) pitkiksi viipaleiksi. Leikkaa lohi ensin ohuehkoiksi viipaleiksi ja ne vielä 2-3 osaan. Kuullota sipuli- ja paprikapaloja öljyssä. Lisää lohi ja kypsennä hetki. Mausta. 

Mittaa maito kasariin ja lisää jauhot. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää reilu puolet juustoraasteesta ja anna sulaa. Sekoita joukkoon raejuusto. Nosta kastike liedeltä. 

Levitä ohut kerros valkokastiketta vuoan pohjalle ja sen päälle kerros kesäkurpitsaa. Ripottele päälle vehnäjauhoja (noin 1 rkl) sitomaan nestettä. Levitä päälle kerros kala-seosta ja valkokastiketta. Jatka, kunnes ainekset ovat vuoassa. Jätä päällimmäiseksi ohut valkokastikekerros. Ripottele päälle loppu juustoraaste. Kypsennä 200 asteessa 45 minuuttia. Anna paistoksen levätä 10 - 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.
Lautasella oleva annos ei ole millään muotoa houkuttelevan näköinen, päinvastoin - näyttää jopa aavistuksen luotaantyöntävältä. Ulkonäkö kuitenkin petti pahasti ja yllätyimme mausta iloisesti.

Kun palattiin matsista (Oulu voittoon!), oli paistos vähän jähmettynyt. Olis voinut siis oottaa, jos olis voinut :) ennen kuin alkoi syömään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti