maanantai 22. elokuuta 2011

Lemon posset

Niin yksinkertaista, niin hyvää! Ei anneta mukahienon nimen hämätä - kyseessä on sitruunakerma eli eräänlainen sitruunavanukas. Me naiset -lehdestä leikkasin muistaakseni männä talvena talteen tämän jälkiruoan ohjeen ja nyt sitä on jo muutamaan otteeseen tehty. Olen netissäkin tutkaillut asiaa ja esim. monissa brittiläisissä ruokablogeissakin lemon possettia on tehty. Heillä on "double cream" -niminen kerma, jota käyttävät (ja jossain mainitaan "heavy cream"), ja ainakin kuvissa jälkkäri näyttää jotenkin hitusen paksummalta kuin meikäläisen versio. Että lieneekö se joku suomalaista kuohukermaa tuhdimpi tuote, joka käyttäytyy sitruunan kanssa eri tavalla? Minä käytän aina laktoositonta kermaa, jolla tulee vissiin sitruunan hapokkuudesta ja kerman tuoreudesta riippuen joko löysähköä tai vielä löysempää vanukasta :) Mutta hyvää!

Lemon possetin tekeminen on helppoa, mutta sen valmistus vain pitää ajoittaa useampia tuntia ruokailua aiemmaksi.  Sopivia keksejä (minä en kelpuuttanut suklaalehtiä sellaisiksi) ei talosta nyt löytynyt, joten eräpäiväänsä lähestyvä persikka paistettiin voissa + sokerissa + kanelissa + kardemummassa (tähän tapaan, mutta paloina) vanukkaalle kaveriksi.

LEMON POSSET (tällä ohjeella 4 annosta)

2 pientä (luomu)sitruunaa
1 1/2 dl sokeria
3 dl kuohukermaa

koristeluun keksejä

Pese sitruunat huolellisesti. Raasta hedelmistä kuori ja purista mehu. Mittaa sokeri ja kerma kattilaan. Lämmitä hitaasti kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Anna kiehua keskilämmöllä noin kolme minuuttia seosta sekoitellen. Ota kattila pois liedeltä. Kaada hitaahkosti kermaan puolet sitruunamehusta ja sekoita. Kerman pitäisi paksuuntua hieman. Maista seosta ja lisää sen verran sitruunamehua, että seos on makeaa ja kirpeää.

Kaada kermaseos annoslaseihin ja peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna tekeytyä vähintään kolme tuntia. Viileäsäilytyksen aikana kerma paksuuntuu lisää ja maut pyöristyvät. Tarjoile pikkuleipien kanssa.

8 kommenttia:

  1. Hyvät jälkiruoat ovat aina paikallaan repertuaarissa. Monet ovat sellaisia, että niitä tulee tehtyä kerran. Tai ehkä toisen kerran, jos ekakerralla tulee vahinko-onnistuminen. Minulle käy usein niin. Ensin onnistun ja toisella kertaa menee pieleen ja siihen se sitten jää:)

    VastaaPoista
  2. Minä oon ihan surkea jälkkäreiden tekijä. TOP 3 (tai siis ehkä ne ainoat kolme...) ovat lemon posset, creme brulee ja leipäjuustoherkku uunissa. Oon tehnyt joskus muitakin, mutta niille käy justiinsa niin kuin sinulle, Campasimpukka. Tulee tehtyä kerran. Tämän blogin myötä oon ajatellut kunnostautua jälkkärien vaativalla alueella. Huh, ja sen sanoin ääneen. Paineet kasvavat.

    VastaaPoista
  3. Lupaan tulla tivaamaan sinulta jälkkäripostauksia:))

    VastaaPoista
  4. Apuva :) Hädissäni tein jo karviais-mansikkakiisseliä, jotta olis jotain postattavaa, jos alat oikein kovistelemaan :)) No ei, aamupuuron pariksi syntyi kiisseli. Sen avulla tattaripuurokin menee alas.

    VastaaPoista
  5. Hetki piti ihmetellä, miten lemon possu näyttää jälkkäriltä (lukiviki). Sitten luin otsikon oikein ja ihmettelin, mikähän on posse. Ajattelin, että posset on sanan posse monikko. Suomen kieli <3

    En kyllä usko, että teistä kumpikaan, Kotiharmi tai Campasimpukka, on huono jälkkärikokki. Ladyt höpöttää.

    VastaaPoista
  6. No siis lemon possuhan vois aivan hyvin olla jälkkäri! Sellanen keltaisella marsipaanilla päällystetty pieni possunmuotoinen leivos, jonka täytteenä on sitruunarahkaa ja lemoncurdia! Nautitaan espresson ja hyvän seuran kera.
    :))

    VastaaPoista
  7. Vanha postaus jo, mutta kommenttina tuohon double creamiin, että se on kermaa, jossa on rasvaa noin 48%. Englannista saa myös whipping creamia(~30-40%) ja single creamia(~10-12%).

    Käytännössähän tuo sitruunamehu tuossa juoksettaa tuon maidon. Double cream on paksumpaa koostumukseltaan kuin suomalainen kuohukerma, siksi siitä ehkä tulee paksumpi vanukas. Mutta kuulostaa hyvältä joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
  8. RainDrop, kiitos selvityksestä! Näin arvelinkin, että rasvaprosentti tuplakermassa on jotensakin vähintäänkin tuplat :)

    Ihme aine tuo sitruuna. Silmät soikeena katoin eka kerralla tätä tehdessäni, miten kerma paksuuntui sitruunamehun ansiosta. Hyvää tuli meikäläistenkin kermalla.

    VastaaPoista