sunnuntai 7. elokuuta 2011

Loistavat maut!

Piti ryykätä koneelle raportoimaan päivän ateriasta, kun vielä viimeiset ruuanpalat ovat poskihampaiden välissä. Tajuttoman hyvää! Teki mieli nuolla lautanen. Ruoka oli niinkin tavallista (ja usein meillä tehtyä) kuin pastaa ja tomaatti-kasviskastiketta, mutta tällä kertaa siitä tuli ihan käsittämättömän herkullista. Olikohan salaisuus hunajassa? Olen ennen tasannut makuja ruokokidesokeria joukkoon sopivasti ripotellen, mutta näin oli parempaa.

HUNAJAISET KASVIKSET TOMAATTIKASTIKKEESSA

1-2 paprikaa
pari sipulia
3-5 valkosipulinkynttä
pätkä kesäkurpitsaa
kymmenkunta parsakaalin nuppua
1,5 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Pilko kasvikset reilun suupalan kokoisiksi. Murjo valkosipulinkynnet ja leikkaa kukin pariin osaan. Laita kasvikset uunivuokaan ja lorauttele päälle oliiviöljyä. Suolaa, pippuroi ja hunajoi. Paista 225 asteessa, kunnes pehmenevät. Sekoita välillä kerran. Voit halutessasi laittaa lopuksi vielä uuningrillivastukset päälle ja ottaa vähän väriä kasviksiin, elleivät ole vielä yhtään ruskistuneet.

Tomaattisoosi:
1 tlk kirsikkatomaatteja / kokonaisia tomaatteja / tomaattifileitä (murskakin käy, jos on Muttia :) )
1 kasvisliemikuutio
1 rkl hunajaa
1 tl oreganoa (tai sopivasti tuoretta)
1 tl basilikaa (tai sopivasti tuoretta)
1/2 tl timjamia (tai sopivasti tuoretta)
1 -2 chiliä hienonnettuna tai maun mukaan chilijauhetta

Laita ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen. Kun kasvikset ovat valmiita, lisää ne tomaattisoosiin ja anna vielä hautua esim. niin kauan, kun pastasi on kiehunut.


Lautasen laidalle, sopivan chilistä makuelämystä tasapainottamaan, pääsi marinoitu mozzarella (jonka "resepti" tupsahti eräänä päivänä ystävältä tekstiviestinä). Se, oliko minulla aineita läheskään samassa suhteessa kuin kamulla, on ihan sama, sillä maut olivat tässä kohillaan.

MARINOITU MOZZARELLA

1 buffalomozzarella
n. 100 g ranskankermaa
pari puristusta sitruunamehua
jonkin verran chiliä silputtuna (kamulla chilijauhetta)
basilikaa
mustapippuria
tiraus oliiviöljyä

Viipaloi juusto. Sekoita marinadiainekset keskenään ja kaada juuston päälle. Anna maustua jonkin aikaa.

11 kommenttia:

  1. Olen lukenut nyt tuon marinoidun mozzarellan ainakin kolmesta blogista ja alan uskoa, että sitä kannattaa kokeilla:)

    VastaaPoista
  2. Mulle tämä oli ihan uusi tuttavuus. Kandee tehä, oli hyvää kyllä. Googletin just marinoidun mozzarellan ja on tosiaan tälle kesälle muutkin sitä tehneet. Ja tarkemmilla ohjeilla :)

    VastaaPoista
  3. Juurikin noita samanmoisia mozzarelloja tein minäkin viikko sitten :) Ovat totisesti kuuminta hottia!

    VastaaPoista
  4. Ajatella, kerrankin minäkin ajan hermolla :) Pienellä tekstiviestiohjauksella kylläkin...

    VastaaPoista
  5. Meikäläisen blogissa ainakin oli näistä myös juttua aiemmin. Tosi hyviä ovat kyllä marinoidut mozzarellat, tulee varmasti tehtyä toistekin. Kiva että muillekin maistuu :)

    VastaaPoista
  6. Houkuttelevan näköiset oli Virpin mozzarellat... Minen ymmärtänyt tuolleen laakeammalle vadille niitä asetella. Ko ei tekstarissa sitä käsketty erikseen :) Vaan sama kai se, kun maussa riitti ihmeteltävää.

    VastaaPoista
  7. Kommentoinpa vielä mozzarellaa, kun se tuntuu olevan kaikkien huulilla ja kielellä! Että on kiva, kun löytyy muitakin käyttötapoja kuin ainainen salaatti tomaatin ja basilikan kanssa tai pitsan mehevöittäjänä. Olenko muuten antanu sulle sen maanmainion hiivattoman pitsapohjan ohjeen? Tiinalta sain sen. Ihan paras!

    VastaaPoista
  8. Niin, ja omani marinoin juurikin Virpin ohjeilla :) Pienet on blogi-piirit :D

    VastaaPoista
  9. Outi, uusi resepti on aina tervetullut, laitahan tulemaan!

    VastaaPoista
  10. 5 dl jauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl suolaa
    80g voita sulatettuna
    2,5 dl vettä tai maitoa

    --> 250 astetta

    VastaaPoista
  11. Tänks! Laitetaan tää "to do" -listalle :)

    VastaaPoista