tiistai 2. elokuuta 2011

Pienet, pyöreät, sitruunaiset, herkulliset

Näyttää olevan meneillään pikkuleivoskausi. Ovat jotenkin niin söpöjä.
Sunnuntaina vaeltelin kotona ja mietin mitä tekemistä itselleni keksisin. Armastus oli muuttoapuna sukulaispojalla ja minä podin vähän huonoa omaatuntoa siitä, että löhöilin kotona. Löysin siinä haahuillessani keittiöstä nipun tulostettuja reseptejä ja päätin aktivoitua. Ajattelin, että olisin kovin puuhakkaan näköinen, kun siippa kotiutuu. Ahkeran puuhailun uuvuttamana taisin kuitenkin lopulta röhnöttää sohvalla ja haukata sitruunaleivosta, kun ovi kävi...

Reseptikasasta löytyi Belle Baien sivuilta tulostettu sitruunapiiraan ohje. Belle Baie oli tehnyt siitä pieniä herttaisia sydänleivoksia, joten minäkin rohkenin pienentää kokonaisen piirakan annosvuokiin. Pienet piiraset ovat sitäpaitsi helpompia pakastaa kuin isompi piirakka. Pohjataikina riitti juuri sopivasti muffinssipellin 12 koloon, mutta täytettä meni vain osa ohjeen määrästä. Jos tekee ison piiraan, täytemäärä on varmastikin sopiva. Pikkasen jouduin täytteessä muuttamaan koostumusta, kun muisti otti ja petti. Olin ihan varma, että jääkaapissa on kuohukermapurkki, vaan harhaluulo oli se. Laitoin sitten täytteeseen purkillisen ranskankermaa enkä kermaa ollenkaan, ja lopputulos oli hyvä. Tehkää te kuten haluatte. Leivonnainen vie lopulta kielen mennessään.
SITRUUNAPIIRAS (24 cm:n vuokaan)

Taikina:
125 g voita
2 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen
1 rlk kylmää vettä

Sekoita vatkaimella hieman pehmennyt voi, sokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja vaivaa käsin taikinaksi. Painele taikina vuokaan, lyö haarukalla pohjaan muutama reikä ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte:
3 munaa
2 dl sokeria
2 rkl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
1/2 dl ranskankermaa
2 sitruunan mehu ja kuoriraaste

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehu. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekaan jauhot, vaniljasokeri, nesteet ja sitruunoiden mehu sekä kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle, paista uunissa alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.

(Minä paistoin pikkukakkusia parikymmentä minuuttia.)

7 kommenttia:

  1. Totisesti söpöjä! Täälläkin on sitruuna ollut hyvin pop. Tai ainahan se on. Teillä kun on kaikenlaisia härrävärkkejä keittiössäkin, niin onko sitruunaraastinta?

    VastaaPoista
  2. Sitruuna ON pop, aina. Mää tykkään. Jos tarkotat semmosta littiää kahvallista raastinta, niin semmonen löytyy kyllä. On kovassa käytössä. Onkohan niitä muunkinlaisia???

    VastaaPoista
  3. Siis nyt vaan kysyn, että kenenkähän sitä pitäisi perustaa se leivokauppa?
    Viilaraastin on ihan best.

    VastaaPoista
  4. Hannele, jos leivospuodin perustaminen ajankohtaistuu, niin tuo Outi-kommentoija on sekä ammattinsa että leivontataitojensa puolesta oikeutettu osakkaaksi :)

    Outi, VIILARAASTIN!!! Minen tiennyt. Onneksi on Hannele!

    VastaaPoista
  5. Kieltäkutittava resepti! Tarttee varmaan kokeilla, sitruuna täälläkin aika pop!

    VastaaPoista
  6. Kieltäkutittava nimenomaan! Suosittelen ryhtymään leivontapuuhiin. Yy, kaa, koo, nyt!

    VastaaPoista
  7. Oih, heti valmis osakkuuteen :) Mutta macaronien tekoon en suostu. Ihan litsislätsis lättyjä olivat sen kerran ko niitä tein.

    Viilaraastin!! Joudun ehkä hankkimaan sen.

    VastaaPoista